« Takaisin blogilistaan

YTHS-yhteistyö

Kirjoittanut Kirsikka Kaipainen (loka 7, 2015)

Yhteistyömme Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kanssa laajeni syyskuussa.

Stressi-, uni- ja mielialaohjelmammekin ovat nyt YTHS:n piirissä olevien yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden käytettävissä, kiitos hyvin sujuneen Jännä juttu -yhteistyön! Opiskelu-uupumuksen ennaltaehkäisy onkin näin syksyn alkaessa pimentyä erittäin ajankohtaista.

Jännä juttu -ohjelmaamme on käytetty YTHS:llä syksystä 2014 alkaen esiintymisjännityksen tai sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa painiskelevien opiskelijoiden apuna. Palaute on ollut hyvää niin opiskelijoiden kuin ammattilaistenkin puolelta:

"Jännä juttu on matalan kynnyksen apu jännitykseen ja sitä kautta erinomainen ensimmäinen askel, kun haluaa tehdä jännitykselleen jotain."
"Olen uskaltanut puhua tuntemattomille tai vähemmän tutuille ihmisille helpommin. Olen myös uskaltanut laulaa muiden kuullen, vaikken ennen siihen pystynyt."
"On hyvä juttu antaa vinkiksi opiskelijoille itsehoitoa varten ja esitellä ryhmässä tai yksilökäynneillä."

Jännityksen lisäksi opiskelijat voivat nyt siis saada apua verkko-ohjelmien kautta univaikeuksiin (Levollinen uni), stressiin (Työstä stressiä) ja mielialaongelmiin tai elämän suunnan kirkastamiseen (Hyvän elämän kompassi). Ohjelmia voi käydä läpi itsenäisesti tai ammattilaisen tuella, ja voi harjoitusten herättämistä ajatuksista keskustella läheisenkin kanssa. Tekipä kummin tahansa, olennaista on paneutua harjoituksiin ja pohdintatehtäviin ajan kanssa eikä kiirehtiä ohjelman läpi. Vastaukset löytyvät usein omasta itsestä, kun kysymyksiä pysähtyy miettimään kunnolla, ja sitä kautta vaikutukset omaan hyvinvointiin ovat suurempia ja pysyvämpiä. Meille voi myös lähettää kysymyksiä, joita voimme käsitellä vaikkapa webinaarien muodossa!

Oikopolut ohjelmiin YTHS:n sivuilla