« Takaisin blogilistaan

Ujo, erityisherkkä, vai introvertti?

Kirjoittanut Toni Vanhala (joulu 8, 2014)

Olen viime aikoina törmännyt erityisherkkyyteen yhä useammin, ainakin radiossa ja lehdissä. Mutta mitä eroa on herkällä ja ujolla?

Suomen erityisherkillä on nykyisin oma yhdistyksensä. Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä taipumusta reagoida voimakkaasti, esimerkiksi uutisten sisältöön, ympäristön meluun, ja omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Itse tunnistan itsessäni joitakin piirteitä, jotka tuntuvat sopivan erityisherkkyyteen. En kuitenkaan itse kaikissa tilanteissa käyttäydy erityisen herkällä tai ujolla tavalla. Tämä ero sisäisen kokemukseni ja ulkoisen käyttäytymiseni välillä sai minut pohtimaan, miten erityisherkkyys suhtautuu ujouteen ja sisäänpäinkääntyneisyyteen, eli introversioon.

Ennenkuin mennään syvemmälle näihin ilmiöihin, kannattaa huomioida seuraavat asiat:

  • Tutkimuksessa käytetään usein käsitteitä, joilla on eri merkitys arkikielessä. Esimerkiksi "ujous" näyttäisi olevan tällainen käsite, kuten seuraavassa pohdin tarkemmin.
  • Temperamenttipiirteet ja persoonallisuuden piirteet kuvaavat taipumuksia. Ne pyrkivät pakostikin yleistämään. Esimerkiksi kaikki introvertit eivät käyttäydy samassa tilanteessa samalla tavalla.

Ujo ei ole huonompi kuin sosiaalinen

Ujous kuulostaa kielteiseltä. Luulen, että ujouden kielteinen leima johtuu pitkälti kasvatuksesta ja koulujen asennoitumisesta hiljaisiin oppilaisiin. Jos lapsi vetäytyy sivuun ja tarkkailee tilannetta, eikä suinpäin heittäydy siihen, hän on ujo ja varautunut. Se on ominaisuus, josta täytyy (muka) oppia pois.

Ujous ei sovi nykyihmisen malliin, jossa kaikki muuttuvat itseään esiintuoviksi myyntimiehiksi, juoksevat verkostoitumassa ja pitchaamassa itseään, ja huutamassa julki omia ideoitaan ja mielipiteitään kaikkialla.

Samankaltaisia ajatuksia koulun roolista ujouden demonisoinnissa kuulin prof. Liisa Keltikangas-Järviseltä Nyyti ry.:n 30-vuotisjuhlaseminaarissa. (Keltikangas-Järvisen innostava esitys ei kaivannut kalvoja, mutta muut seminaariesitykset löydät Nyytin sivuilta.) Hän kertoi ujouden tutkimuksesta ja esitti, ettei ujous itsessään ole paha asia. Itse asiassa, ujoudesta voi olla myös hyötyä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Lisäksi, korkea sosiaalisuus voi aiheuttaa yhtä paljon ongelmia kuin matala sosiaalisuus.

Onko erityisherkkyys vain uudelleenbrändättyä ujoutta?

Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa. Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä. Tämä hetkellinen reaktio ei kerro sosiaalisten taitojen puutteesta tai haluttomuudesta olla ihmisten seurassa, eli epäsosiaalisuudesta.

Koska ujous on periytyvä, biologinen ominaisuus, sitä voidaan kuvata sanalla genotyyppi. Se on siis geeneihimme liittyvä taipumus. Tämä taipumus lopulta ilmenee käyttäytymisenä, tunteina ja ajatuksina. Sanotaan, että genotyyppi ilmenee erilaisina fenotyyppeinä. Fenotyyppi, eli kuka lopulta kokee ahdistusta ja vetäytyy syrjään, riippuu ympäristön vaikutteista ja kokemuksista. Keltikangas-Järvisen mukaan lopulta n. 25-30 % ihmisistä käyttäytyy varautuneesti sosiaalisissa tilanteissa, saman verran toimii “ryntäämällä” eli heittäytyy tilanteisiin, ja loppujen toiminta on jotain tältä väliltä. Kiinnostavaa on, että biologinen ujous ei lopulta määritä, oletko syrjään vetäytyvät (introvertti) vai juhlien keskipiste (ekstrovertti).

Jos olet perehtynyt erityisherkkyyteen, alat varmaankin huomata, kuinka tutulta ujous - tällä tavoin määriteltynä - kuulostaa. Kuten ujoutta, myös erityisherkkyyttä esiintyy noin 20 % ihmisistä ja kumpaakin pidetään perustavammanlaatuisena kuin persoonallisuudenpiirteitä. Lisäksi "biologisesti ujo" voi hyvinkin olla ulospäinsuuntautunut. Tämän perusteella voisi sanoa, että samasta - tai ainakin hyvin samankaltaisesta - ilmiöstä on kyse sekä "biologisessa ujoudessa" että erityisherkkyydessä.

Erityisherkkyys on kuitenkin mielestäni erittäin tervetullut käsite, sillä se tuo paremmin esiin myös ilmiön myönteiset puolet. Ujous tuntuu liian kielteiseltä ja leimaavalta. Ujous yhdistyy varsinkin arkikielessä tietynlaiseen käyttäytymiseen, kun taas erityisherkkyys tuo selvemmin esiin, että kyseessä on synnynnäinen reagointitaipumus eli -herkkyys.

Erityisherkkyys on erittäin tervetullut käsite, sillä se tuo paremmin esiin myös ilmiön myönteiset puolet.

Itseasiassa, erityisherkkyyden akateemisen tutkimuksen kohteeksi tuonut Elaine N. Aron kertoo, että erityisherkkyys käsitteenä pohjautuu ilmiöön, jota on aiemmin tutkittu ujoutena tai sisäänpäinkääntyneisyytenä.

Herkkyyden seuraukset

Kiinnostavin osa Keltikangas-Järvisen esityksestä liittyi "biologisen ujouden" ja sosiaalisuuden seurauksiin. Toisin kuin nykyinen kasvatus ja työelämä olettaa, sosiaalisuus ei välttämättä johda sosiaalisiin taitoihin. Sosiaalisuuden huonoihin puoliin kuuluvat muun muassa halu miellyttää, taipumus mukautua, konfliktien välttely ja riippuvuus muista, eli pakonomainen tarve hakea seuraa ja muiden hyväksyntää. Sosiaalinen ihminen ei siis välttämättä sovi johtajaksi, jonka täytyy tehdä myös vaikeita päätöksiä. Toisaalta, herkkä ihminen on usein empaattinen, kykenee tekemään kompromisseja ja on valmis ottamaan vastuutta jo varhaisessa iässä. Tällaiset ominaisuudet ovat varmasti erittäin toivottuja johtajalla ja esimiehellä. Herkkyyden mahdolliset kielteiset vaikutukset - esimerkiksi alhainen itsetunto ja lapsuudessa koettu stressi - usein aiheutuvat ympäristön palautteesta, kun koulu tai työelämä ei kykene hyväksymään erilaisuutta.

Sosiaalisuus ei välttämättä johda sosiaalisiin taitoihin.

Koska erityisherkkä on altis ympäristön vaikutuksille, tietynlaiset kielteiset kokemukset altistavat hänet sosiaalisille peloille. Omalla kohdallani nämä kokemukset liittyivät siihen, että minua kiusattiin ala-asteella. Kielteiset kokemukset johtivat siihen, että olin epävarma paitsi uusia ihmisiä tavatessani, niin koin voimakasta ahdistusta usein myös tutussa seurassa. Tilanne kärjistyi yliopisto-opintojen ensimmäisen vuoden jälkeen ja jouduin hakemaan apua. Lopulta kuitenkin pääsin yli ja opin elämään vuorovaikutukseen ja itsetuntoon liittyvien kielteisten tunteideni ja ajatusteni kanssa. Erityisen hyödyllisiä ja helpottavia keinoja olivat erilaiset tietoisuustaito- ja mielikuvaharjoitteet, joita olemme nyt pystyneet tuomaan kaikkien saataville Jännä juttu -ohjelmassa.

Ujo vai erityisherkkä?

Ujous on pelkoa siitä, etteivät muut pidä tai hyväksy. Sen vuoksi se on reaktio, joka liittyy johonkin tilanteeseen. Se on tietty tila, ei aina olemassa oleva piirre.

- Elaine Aron, Erityisherkkä ihminen, s.109.

Itse mielelläni ottaisin Elaine Aronin määritelmän käyttöön. Ujous yhdistyy arkikielessä siihen, kuinka henkilö toimii tietyssä tilanteessa. Toisin kuin "biologinen ujous", herkkyys kuvaa mielestäni paremmin ominaisuutta, joka vaikuttaa käyttäytymisen ja persoonallisuuden taustalla. Arkikielen ujoutta on vaikea yhdistä ulospäinsuuntautuneisuuteen, mutta herkkä ihminen voi olla yhtä hyvin ekstrovertti kuin introvertti. Herkkyys ei siis johda juuri tiettyyn tapaan toimia, reagoida, tuntea tai ajatella. Herkkyys kuitenkin altistaa tietynlaisille kokemuksille, ohjaa lähestymään uusia tilanteita tietyllä tavalla ja vaikuttaa siihen, kuinka säätelee tunteitaan ja miten sosiaalinen lopulta on.

Käsitteiden määrittely on aina vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on psykologiassa, jossa monet käsitteistä on otettu arkikielessä käyttöön. Arkikielessä käsitteet saavat oman merkityksensä, joka voi erota akateemisesta merkityksestä eli siitä, mitä tutkijat keskenään puhuvat ja kirjoittavat.

Mitä mieltä sinä olet? Auttavatko nämä käsitteet ymmärtämään, mistä herkkyydessä ja ujoudessa on kyse? Pitäisikö käsitteet määritellä toisin? Voit lähettää palautetta ja ajatuksiasi sähköpostilla toni@headsted.fi. Nimettömän viestin voit lähettää palautelomakkeellamme (kts. sivun alareuna).