« Takaisin blogilistaan

Kevätmasennus

Kirjoittanut Niina Hautala (huhti 5, 2015)

Kevät tekee tuloaan.

Aurinko on paistanut lämpimästi jo monena päivänä tänä keväänä. Kävelyretket ulkona ovat piristäneet monen mieltä ja keventäneet askelta.

Monelle ihmiselle kevät on inspiroivaa aikaa, luonto tuntuu heräilevän talviunestaan ja valoisat päivät karistavat unihiekat silmistä. Monet aktivoituvat ja alkavat odottaa innolla tulevaa kesää.

Toisille kevät on kuitenkin jotain aivan muuta kuin aktivoivaa ja innostavaa. Osa meistä huomaa mielialan laskevan ja väsymyksen kasvavan kevään myötä. Kun mieli on jo valmiiksi maassa, tuntuu entistä pahemmalta, että kevään myötä pitäisi piristyä, kun koko muu maailmakin tuntuu iloitsevan keväästä.

Kyseessä on tunnettu ilmiö, jota kutsutaan vuodenaikamasennukseksi tai kevätmasennukseksi. Kevätmasennus on niin kutsutun kaamosmasennuksen kaltainen tila, joka johtuu vuodenajan vaihtumisesta. Siihen vaikuttavat tutkimusten mukaan monet tekijät, kuten valon määrän muuttuminen. Tämä muutos puolestaan vaikuttaa toisiin meistä enemmän kuin toisiin.

Kaikista eniten kevätmasennus kuitenkin vaikuttaa niihin, joilla on jo valmiiksi mieliala maassa. Kun koko muu maailma tuntuu iloitsevan keväästä, se voi aiheuttaa masentuneelle syyllisyyden tunteita. "Miksi minä en kykene olemaan iloinen, kun kaikki muut ovat?"

On kuitenkin hyvä tietää, että mikäli kärsit kevätmasennuksesta, et ole yksin. Vuodenaikojen muuttuminen aiheuttaa oireita monille, ja netistä voi löytää vertaistukea muiden ongelman kanssa kamppailevien seurassa. Esimerkiksi Tukinet-sivustolta voi löytää tukea oman olon paranemiseen.

Myös Hyvän elämän kompassi -ohjelman avulla voi saada apua oman mielialan kohentamiseen ja oman elämän suunnan löytämiseen, jos omatoiminen itsetutkiskelu ja ajatusten käsittely tuntuu hyvältä.

Lähteitä englanniksi: