« Takaisin blogilistaan

Jännä Juttu tulossa!

Kirjoittanut Kirsikka Kaipainen (tammi 10, 2014)

Kirsikka kertoo tässä blogipostissa omasta jännityksestään ja Jännä juttu -ohjelmamme ensimmäisen version julkaisusta. Nyt meiltä löytyy tuoreempi ohjelma sosiaaliseen jännitykseen, edelleen kaikille avoimena ja ilmaisena!

Jännitys on jännä juttu!

Jännitys on jännä juttu. Ennen se ahdisti, kahlitsi ja valvotti, nyt uskallan mennä ja tehdä vaikka perhosia lepattaa vatsassa.

Puhuin eilen parinsadan hengen yleisölle Työn iloa -seminaarissa. Omaa vuoroani odottaessani tunnistin tuttuja jännityksen oireita: sydän löi kiivaammin, suuta kuivasi, kädet hikosivat, mieleen tunki epävarmuutta ja ennustelin itsekseni, kuinka esityksestäni tulisi täydellinen mahalasku. Olivathan muut esiintyjät niin kovin fiksuja, varmoja ja luontevia, että heidän jälkeensä varmasti vaikuttaisin kömpelöltä takeltelijalta, jolla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa?

Toisin kuitenkin kävi: minut kutsuttiin lavalle, riensin sinne yllättävän kepein askelin ja tein sen, mitä olin tullutkin tekemään, eli pidin hyvän esityksen. Näin ainakin palautteen perusteella pystyin päättelemään. Eivätkä oireetkaan loppujen lopuksi pahasti vaivanneet, etenkään verrattuna kymmenen vuotta nuorempaan minääni. Silloin en ollut vielä tajunnut, että jännittäminen on ihan normaalia. Minulla ei myöskään ollut hajuakaan siitä, että jännitysoireisiin on yksinkertaisia ja toimivia helpotuskeinoja, joita kuka tahansa voi oppia. Ei liene yllätys, että karttelin tuolloin esiintymistä kuin ruttoa ja ahdistelin arkisia sosiaalisia tilanteitakin. Ymmärrystä ja tukea on sen jälkeen onneksi löytynyt reippaasti ja nyttemmin jännitys pysyy sangen normaaleissa rajoissa.

Toisten ihmisten kohtaaminen voi olla jännittävää

Kaikki tosiaan jännittävät välillä. Uskallan väittää, että eilisessä tilaisuudessa myös muut esiintyjät kokivat jonkin sortin jännitysoireita ennen esitystään, mutta en minä niitä huomannut eikä varmaan kukaan muukaan. Jännittäminen on luonnollinen reaktio ja parhaimmillaan se energisöi ja vireyttää, mutta voimakas jännitys voi rajoittaa päivittäistä toimintaa sekä hankaloittaa opiskelua ja työntekoa. Esimerkiksi ryhmätöiden teko, virastoissa asiointi tai puhelun soittaminen olivat itselleni aikanaan kamalan kynnyksen takana. Pahimmillaan jännittäminen voi muuttua alituiseksi peloksi ja ahdistukseksi ja johtaa syrjäytymiseen, kun muitten ihmisten kanssa ei enää uskalla olla tekemisissä tai kotoakaan poistua.

Jännittämiseen on helpompi vaikuttaa, kun siihen tartutaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Apua ja tukea ei kuitenkaan aina ole helppo löytää. Itselleni ei edes juolahtanut mieleen, että helpotusta voisi löytyä, ennen kuin jostain kohtalon oikusta aloin lukea psykologiaa. Kamppailin siis turhanpäiten vuosikausia käsien tärinän, punastelun ja muitten kiusallisten oireiden kanssa.

Vanha Jännä juttu -ohjelmamme näytti tältä

Jotta avunsaanti olisi muille jännittäjille helpompaa ja nopeampaa, olemme Headsted-tiimin kanssa kehittäneet Jännä Juttu! -kurssin, jonka voi itse tehdä verkossa. Viiden viikon kurssi

  • opettaa rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia jännityksen lievittämiseen,
  • auttaa muuttamaan suhtautumista epämieluisiin tunteisiin ja ajatuksiin,
  • ja kerryttää rohkeutta kohdata jännittäviä tilanteita.

Tällä lailla jännitysoireet lievittyvät ja elämä helpottuu. Kurssi voi auttaa esimerkiksi esiintymisjännitykseen, luurikammoon tai sosiaaliseen jännittämiseen. Se pohjautuu tutkitusti vaikuttaviin hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiin. Tämmöisillä keinoilla minustakin on tullut jokseenkin tolkullinen ihmisten kanssa toimija ja mieleen mahtuu muutakin kuin jännitystä!

Koska toivomme mahdollisimman monen hyötyvän tästä kurssista, se on täysin ilmainen kaikille kiinnostuneille. Kurssi julkaistaan vielä tammikuun aikana. Pysy siis kuulolla!